TAIDETEOS YLTÄ JA ALTA – Hämeenkyrö, 7/2020
maataideteos hämeenkyrö

Yltä ja alta (engl. Up and Under) on Hämeenkyrössä, Nokian kaupungin omistamalla maaperällä, sijaitseva yhdysvaltalaisen Nancy Holtin maataideteos, joka valmistui vuonna 1998. Teos on rakennettu vanhaan soramonttuun jonka ilmettä kunta paransi tilaamalla sinne maataideteoksen. Taideteoksen rakentaminen vei kaksi kesää. Teos on suunniteltu toimimaan myös erilaisten tapahtumien pitopaikkana.

Read more
HAUTAJÄRVEN KIRKKO – Salla, 7/2018
ilmakuva kuusamo kirkko

Hautajärven kirkko on Sallan Hautajärvellä lähellä Venäjän rajaa sijaitseva rajaseutukirkko. Se on rakennettu 1963 jatkamaan talvisodassa tuhoutuneen Kuusamon Paanajärven rajaseutukirkon perinteitä. Kirkolliskokouksen vuoden 1995 päätöksellä rajaseututyö päättyi ja rajaseutupiirit lakkautettiin 2000-luvun alkuun mennessä. Nykyisin kirkko kuuluu Sallan seurakunnalle. Kuva: Harri Kuusinen  

Read more
MONIKKO – Nurmijärvi, 6/2018
ilmakuva monikko monitoimitalo

Monikko on kulttuurin monitoimitalo joka valmistui vuonna 2017 Nurmijärvelle. Rakennus täydensi Klaukkalan urheilupuiston monipuolisia vapaa-ajan palveluita. Reilut 10 miljoonaa maksaneessa monitoimitalossa on tiloja erikokoisille harrastusryhmille sekä iso esiintymissali johon mahtuu n. 500 katsojaa. Monitoimitalon lisäksi alueelle sijoittuu mm. yleisurheilukenttä, tekonurmikenttä ja kuplahalli sekä tapahtumakenttä. Kuvaaja: Harri Kuusinen

Read more
RAASEPORIN LINNA – Raasepori, 3/2018
ilmakuva linnoitus talvella

Raaseporin linna on alun perin rakennettu meressä sijainneelle saarelle. Maankohoamisen johdosta linnanrauniot ovat nykyään sisämaassa. Ensimmäiset muurit rakennettiin 1360–1370-luvuilla. Linna koki loistonsa 1400-luvulla, mutta Helsingin perustamisen jälkeen Raaseporin merkitys väheni, kunnes se vuonna 1553 hylättiin ja linna alkoi raunioitua. Linna on restauroitu ja se on kesäaikaan avoinna yleisölle. Linna muodostuu päälinnasta, tornista ja esilinnoista jotka […]

Read more
HYPPYRIMÄET – Sotkamo, 7/2017
ilmakuva mäkihyppy

Vuokatin Urheiluopistolla on ympärivuotiseen käyttöön soveltuvia hyppyrimäkiä neljää eri kokoluokkaa. Aloittelijoiden ja junioreiden käytössä on mäkikeskuksen HS 10, HS 35 ja HS 54 metrin hyppyrimäet, joissa on myös hissi. Neljäs ja isoin mäki, on HS pisteytetty 100 metriin. Siinä mäkiennätys on 105,5 metriä. Isoin mäki on rakennettu 1947. Kuva: Harri Kuusinen

Read more
KIRKKO – Sotkamo, 7/2017

Sotkamon kirkko on iso, noin 1400 istumapaikan rakennus. Kirkko valmistui 1870. Sen rakentaminen ajoittui nälkävuosiin, jolloin neljäsosa Sotkamon väestöstä kuoli nälkään. Myös kirkkoherra ja rakennustöiden urakoitsija kuolivat. Talvisodan aikana maaliskuussa 1940 kirkkoon osui kaksi lentokoneesta pudotettua pommia, joista toinen räjähti ja vaurioitti muun muassa alttaritaulua. Kuva: Harri Kuusinen

Read more
SOTKAMON KESKUSTA – 7/2017

Sotkamo on Pohjois-Suomen kunta, joka sijaitsee Kainuun maakunnan eteläosassa. Kunnassa asuu reilut 10 000 ihmistä ja sen pinta-ala on n. 3000 km2, josta 10% on vesistöjä. Sotkamo on Kainuun kunnista ainoa, jonka asukasluku ei ole selvästi laskenut 1990–2000-luvulla. Asukasluku on hieman jopa kasvanut 2000-luvulla. Taloustutkimuksen vuonna 2008 julkaiseman tutkimuksen mukaan Sotkamo oli imagoltaan parhain maan alle 20 000 […]

Read more
KITKANJOEN SILTA – Kuusamo, 7/2017
ilmakuva kuusamo koski

Kitkanjoen silta Käylän kylässä. Kitkanjoki on noin 35 kilometrin pituinen joki Kuusamossa. Joki päättyy Venäjän puolelle virtaavaan Oulankajokeen. Käylän kylä sijaitsee Oulangan kansallispuisto välittömässä läheisyydessä. Kuusamon tunnetut kosket kuohuvat parinkymmenen kilometrin säteellä Käylästä. Rukalle on matkaa 15 km ja Kuusamon keskustaan noin 40 km. Kuva: Harri Kuusinen

Read more
KELO PUU – Kuusamo, 7/2017
ilmakuva kelopuu

Kelo on pystyyn kuivunut vanha puu, joka on pudottanut kuorensa. Kelo on lähes aina kierteinen, yleensä vastapäivään. Lapissa vanhan oloinen kelo voi olla seissyt kuivuneena paikallaan yli 500 vuotta. Kelo on kiitollinen rakennusmateriaali, se on jo täysin ”kuollut” joten se ei enää vääntyile eikä kääntyile. Kelosta maksetaankin moninkertaisesti tavalliseen tukkipuuhun verrattuna.    Kuva: Harri Kuusinen

Read more
HIRVENSALMEN SILTA – Sotkamo, 7/2017

Sotkamossa on kaksi taajamaa, kirkonkylä ja Vuokatti, jotka sijaitsevat noin kuuden kilometrin päässä toisistaan. Hirvensalmen silta sijaitsee näiden kahden taajaman välillä. Silta ylittää Iso Sapsojärven ja Pirttijärven välisen salmen. Vaikka kunnan pinta-alasta vain vajaa kymmenesosa on vettä, kirkonkylän ympäristö on hyvin järvistä. Sotkamon vedet laskevat Oulujärveen. Kuvaaja: Harri Kuusinen

Read more
KAJAANIN KIRKKO – Kajaani, 7/2017
ilmakuva puukirkko kainuu

Kajaanin puukirkko sijaitsee keskellä kaupunkia Pohjolankadun varressa. Kirkko vihittiin käyttöön 1896. Kirkkoa pidetään 1800-luvun lopun merkittävänä puuarkkitehtuurin muistomerkkinä. Kirkon koristelussa on käytetty poikkeuksellisen paljon hyvää kirvesmiestaitoa vaativia puuornamentteja. Kirkkosalissa on noin 800 istumapaikkaa. Syksyllä 2006 tehdyssä laajassa peruskorjauksessa korjattiin kirkon lahovauriot ja tehtiin teknisiä muutoksia. Kuvaaja: Harri Kuusinen

Read more
KULOSAAREN KARTANO – Helsinki, 6/2017
ilmakuva kartano

Kulosaaren kartano sijaitsee Helsingissä Kivinokan niemessä. Kartano on ollut Helsingin kaupungin omistuksessa vuodesta 1927 lähtien. Kartanon päärakennus on valmistunut 1810-luvulla. Kivinokka on luonnonkaunis ja merellinen ympäristö joka tarjoaa hyvät ulkoilu- ja virkistysmahdollisuudet. Siellä on viljelypalstoja, uimaranta, kahvila, luontopolku, lintulava, venesatama sekä kesäteatteri. Kuvaaja: Harri Kuusinen

Read more
HÄMEEN LINNA (panoraama) – Hämeenlinna, 9/2017
ilmakuva linnoitus

Hämeen linna kuuluu Suomen keskiaikaisiin valtakunnanlinnoihin. Se perustettiin oletettavasti Birger Jaarlin Hämeeseen tekemän ristiretken jälkeen 1200-luvun lopulla. 1700-luvulla linna korotettiin kolmikerroksiseksi ja ympäröitiin kehämuurirakennuksilla. Hämeen linnassa ja sitä ympäröivissä kehämuurirakennuksissa toimi vankila vuosina 1837-1972. Mittavat, yli 30 vuotta, kestäneet restaurointityöt saatiin päätökseen 1988 ja nykyään linna on suosittu käyntikohde ja historiallinen muistomerkki. Kuva: Harri Kuusinen

Read more
VANAJANLINNA – Hämeenlinna, 2017

Vanajalinnan päärakennuksen rakennutti 1920-luvulla tohtori Wilhelm Rosenlew metsästyslinnakseen Harvialaan Hämeenlinnaan. Päärakennus on kooltaan valtava ja metsästysmajaksi jopa ylettömän suuri. Rakennuksen lattiapinta-ala on noin 3 000 m². Huoneita on yli kahdeksankymmentä. Kartanon rakennukset jakaantuvat päärakennukseen ja sitä ympäröivään herrasväen osuuteen sekä jonkin matkan päässä olevaan talousrakennusten alueeseen. Nykyään rakennuksessa toimii hotelli ja ravintola.  

Read more
LINNA GOLF – Hämeenlinna, 5/2017

Linna Golf on Vanajalinnan hotellin yhteyteen kuuluva golfkenttä Hämeenlinnassa. Linna Golf avautui elokuussa 2005. Se on Suomen ainoa European Tour –tason kenttä, sillä on mm. pelattu Challenge Tourin osakilpailu. Linna Golf on yksi kuudesta Hämeenlinnan alueen (”Tiilaakson”) golfkentästä. Maa-aluetta kentällä on reilut 100 hehtaaria ja siellä pelataan vuosittain n. 20.000 pelikierrosta.

Read more
PYHÄN LAURIN KIRKKO – Janakkala, 2017

Janakkalan Pyhän Laurin kirkko on keskiaikainen harmaakivikirkko. Kirkko on vihitty käyttöön ilmeisesti 19. syyskuuta 1520. Kirkkoon mahtuu noin 650 ihmistä. Perimätiedon mukaan paikalle on rakennettu puukirkko 1200-luvulla. 1660-luvulta peräisin oleva saarnastuoli on oletettavasti pohjalaisen Mikael Mikaelinpoika Baltin tekemä.

Read more
en_GBEnglish (UK)