SOTKAMON KESKUSTA – 7/2017

Sotkamo on Pohjois-Suomen kunta, joka sijaitsee Kainuun maakunnan eteläosassa. Kunnassa asuu reilut 10 000 ihmistä ja sen pinta-ala on n. 3000 km2, josta 10% on vesistöjä. Sotkamo on Kainuun kunnista ainoa, jonka asukasluku ei ole selvästi laskenut 1990–2000-luvulla. Asukasluku on hieman jopa kasvanut 2000-luvulla. Taloustutkimuksen vuonna 2008 julkaiseman tutkimuksen mukaan Sotkamo oli imagoltaan parhain maan alle 20 000 […]

Read more
PESÄPALLOSTADION – Sotkamo, 7/2017
ilmakuva sotkamon stadion

Sotkamon pesäpallokenttä on nimeltään Hiukan stadion. Se sijaitsee Sotkamon keskustassa, Sapsojärven rannalla. Se toimii miesten superpesiksessä pelaavan Sotkamon Jymyn kotiotteluiden pelikenttänä. Hiukan pesäpallostadionin ensimmäinen tekonurmi oli väriltään vihreä, mutta se vaihdettiin kesällä 2009 violettiin. Vuokatin matkailusivuilla arvellaan, että tämä on maailman ainoa violetti tekonurmi. Stadionin yleisöennätys on 6 987 katsojaa. Kuva: Harri Kuusinen

Read more
HIRVENSALMEN SILTA – Sotkamo, 7/2017

Sotkamossa on kaksi taajamaa, kirkonkylä ja Vuokatti, jotka sijaitsevat noin kuuden kilometrin päässä toisistaan. Hirvensalmen silta sijaitsee näiden kahden taajaman välillä. Silta ylittää Iso Sapsojärven ja Pirttijärven välisen salmen. Vaikka kunnan pinta-alasta vain vajaa kymmenesosa on vettä, kirkonkylän ympäristö on hyvin järvistä. Sotkamon vedet laskevat Oulujärveen. Kuvaaja: Harri Kuusinen

Read more
KAJAANIN KIRKKO – Kajaani, 7/2017
ilmakuva puukirkko kainuu

Kajaanin puukirkko sijaitsee keskellä kaupunkia Pohjolankadun varressa. Kirkko vihittiin käyttöön 1896. Kirkkoa pidetään 1800-luvun lopun merkittävänä puuarkkitehtuurin muistomerkkinä. Kirkon koristelussa on käytetty poikkeuksellisen paljon hyvää kirvesmiestaitoa vaativia puuornamentteja. Kirkkosalissa on noin 800 istumapaikkaa. Syksyllä 2006 tehdyssä laajassa peruskorjauksessa korjattiin kirkon lahovauriot ja tehtiin teknisiä muutoksia. Kuvaaja: Harri Kuusinen

Read more
fiSuomi